Lepoa, jälkeä ja flyballia

Lauantaina Niki sai ansaitun lepopäivän, sai olla vain ja touhuilla itsekseen pihalla. Itse minä kävin pyöräilemässä 35km Karhelle ja takas. Pitkästä aikaa keli oli poutainen, joskin ei minkään superlämmin mutta kuitenkin ihan kiva pyöräilykeli. Niki oli selvästi ihan pettynyt kun näki minun pukevan pyöräilyvehkeitä päälleni ja tiesi ettei nyt pääsisi mukaan. Koita siinä sitten selitellä koiralle, että heiiii sinäkin tarvitset lepopäivän :P.

Sunnuntaina olikin Nikillä sitten rankka päivä kun päivän alkajaisiksi oli jälkitreenit Pikku-Ahveniston maisemissa ja illalla vielä viimeinen kerta flyball alkeiskurssia. Meitä oli kaikkiaan 5koirakkoa Ylöjärven koirakerhon jälkitreeneissä ja vuorotellen aina toinen teki toiselle jäljen. Jäljet ajettiin sitten myöskin yksi kerrallaan ja muu porukka seurasi perässä miten kukin koirakko toimii. Tämä tietty aiheutti vähän joillekin koirille haasteita kun ei ollut tottunut että tuommoinen delekaatio painelee perässä. Muutenkin maasto oli erittäin vaativaa - ryteikköä, muurahaisia, jyrkkiä mäkiä ylös ja alas, polkujen ylityksiä ja erittäin kova tuuli. Melkein jokaisen kohdalla olosuhteet aiheutti isoja ongelmia ja kepit ei ottanut löytyäkseen eikä kaikki pystyneet jälkeä myöskään seuraamaan.
Nikille tehtiin nyt jo pitkä jälki eli olisiko ollut jo tuommonen 500m. Jäljellä oli nyt 3 keppiä, mikä oli enin määrä mitä Nikillä on koskaan ollut. Mikä haastavinta varmaan, niin jälki oli nyt toisen tekemä ja kepit toisen ihmisen hajuisia. Jäljen annettiin vanheta reilu tunti, ennen kuin lähdettiin sitä ajamaan.
Niki oli aivan täpinöissään jo heti kun otin sen autosta ja se näki jälkiliinan ja puettin valjaita. Heti autosta ulos tultua alkoi jäljestää ja paineli nenä maassa kohti paikkaa mistä meidän jälki lähti. Koitin toppuutella ja rauhoittaa ja jopa kieltää mutta kouluttaja sanoikin, että älä ihmeessä kiellä koska nythän se tekee sitä mitä siltä odotetaan :P. Näin siis kannustin sitä hakemaan ja "hetsasin" entisestään sanomalla "missä sun jälki on " , "mennään etsimään sun jälki". Jäljen aloituspaikassa ( oli merkitty) , rauhoitin tilanteen ja pitelin Nikiä että joutui todella haisteleen alkua ja miettimään mihin mennään. Heti kun annoin liinaa lähdettiin vauhdilla nenä maata viistäen ja kouluttaja käski antaa lisää liinaa ja olla vain häiritsemättä. Oli menty muutamia kymmeniä metrejä kun Niki pysähtyi kuin seinää haistelemaan ja pyörimään ja jatkoi siitä sitten kyllä suhteellisen nopeastikin matkaa. Ihmettelimme meinasko jälki hukkua vai mitä, mutta me emme vain tajunneet että olikin merkkaamassa ensimmäistä keppiä. Merkkaaminen oli vähän heikonlaista, varmaanki siksi kun ei ollutkaan minun hajuinen, mutta merkkasi kuitenkin. Jäljen ajo jatkui samalla vauhdilla ja minä hädin tuskin pysyin roikkumassa liinan päässä, kun maasto oli sen verta vaativaa. Kovasta vauhdista huolimatta löysi kulmat täydellisesti ja ensimmäinen ongelma tuli vasta kun oli menty polun yli. Siinä pyörittiin tovi ja minä kannustin jatkamaan ja etsimään jälkeä, kunnes haju taas löytyi ja päästiin jatkamaan matkaa.
Loppua kohden vauhti vaan kiihtyi ja seuraavan kepin kohdalla merkintä olikin jo selkeä, eli Niki nosti sen minulle ja sai kyllä ruhtinaalliset kiitokset ja kehut makkaran kera. Koitin vielä leikkiä sen kanssa kepillä, mutta leikki ei kiinnostanut vaan Nikin mielestä kun ollaan jälkeä ajamassa niin se ajetaan eikä aleta kesken leikkiä. No, en sitten pakottanut leikkimään kun selkeästi vain tuo jäljen ajaminen oli se mikä palkitsee ja mitä se halusi tehdä. Täytyy noita keppien merkitsemisiä sitten vastaisuudessa palkita paremmalla makupalalla jos se kannustaisi niitä etsimään.
Jälki päättyi viimeiseen eli 3een keppiin, minkä Niki myöskin merkitsi täysin oppineena eli nosti minulle ja sai loppupalkaksi kissanruoka pussi :D. Ruokapussin syötyää, olisi vielä jatkanut jäljestämistä eikä millään meinannut ymmärtää kun selitin että loppu, se oli tässä nyt :). Tosin näinhän se pitääkin päättyä, että koiralla jää "nälkä" jäljen ajamiseen ja intoa seuraavaan kertaan.

Muutaman tunnin lepäiltyä kotona, olikin vuorossa flyball. Autossa jo muutama kilometri ennen Eteläpuistoa, missä Flyball Niki aloitti vallattoman ulvomisen ja raapimisen häkissään kun olisi pitänyt päästä autosta ulos ja nopeasti nopeasti tosi toimiin.
Alkuverkaksi käytiin kävelemässä parikymmentä minuuttia ja sen jälkeen päästiinkin radalle. Meitä oli tällä alkeiskurssin viimeisellä kerralla kovassa sateessa ja tuulessa tullut paikalle vain 3 urhoollista ja päästiinkin sen takia suoraan harjoittelemaan joukkueena rataa. Niki oli vuorossa toisena ja voi sitä intoa mikä Nikillä oli. Ulvonta odottaessaa vuoroaan oli jo lähes järjetöntä. Niki oli niin tulessa, että minulla oli todella vaikeata saada pideltyä sitä, vaikka olikin valjaat. Omalla vuorollaan Niki lähti kuin ohjus ja nouti pallon tuoden sen täydellisellä suorituksella minulle. Vuoroamme odotellessa, heittelin Nikille palloa toiseen suuntaan ja kun pyysin tuoda minulle pallon niin Niki päättikin lähteä radalle ja juoksi hypäten kaikki neljä estettä, kävi koskettamassa telinettä ja takas esteen jonka jälkeen vasta luovutti pallon minulle. Ihan huippua miten Niki on ehdollistanut tuon radan, vaikka nyt ei kyllä ollutkaan tarkoitus kiertää rataa ennen kuin tuo pallon minulle. Mutta hyvä näin, kehuin kovasti kun teki juuri mitä sille on opetettu :P.
Kun kaikki sujui Nikillä niin täydellisesti, päätimme vähän vaikeuttaa treeniä ja kouluttaja heittikin pallon sivuun sen sijaan, että Niki olisi napannut sen telineestä. Näin treenattiin tuota, että Niki muistaa käydä hyppäämässä aina myöskin ensimmäisen esteen vaikka pallo olisi jo tullut ensimmäistä estettä pidemmälle. Nämäkin harjoitukset meni aivan täydellisesti ja yhtään ainoaa virhettä ei tänään tullut.
Kouluttajan mukaan Niki on ilmiömäinen ja synnynnäinen flyball koira ja ehdottikin meille, josko alettaisiin joukkueessa treenata kisoja varten ja sehän kyllä sopii meille. :) :)
On todella upeaa nähdä, miten Niki keskittyy joka kerta juuri siihen mitä on tekemässä ja kaikki ympärillä on suljettu sen mielestä pois.