21.6 Lauantai Juhannuspäivä

Tänään lähdimme kaiken juhannusmässäily päälle pitkälle kävelylenkille, missä Niki sai juosta vapaana. Lähdimme Hämeenkyrön lentokentältä tuonne Pirkan uralle (=Pirkanhiihto pohja). Keli oli suhteellisen viileä, sadettakin oli luvassa mutta ei onneksi satanut. Lämpöä ei ollut kuin reilu 10 astetta, mikä tietty oli erinomainen lenkkiä ajatellen. Niki sai olla vapaana koska tarkoitus oli tehdä pidempi vaellustyyppinen lenkki. Maastot oli aivan mahtavaa kangasmaastoa, suhteellisen tasaista ja kuivaa vaikka olikin koko viikonlopun satanut. Suerasimme tuota merkittyä Pirkanuran polkua, mikä tosin välillä tuotti melkoisia haasteita kun oli huonosti merkattu ja jossain kohtaa mentiin vähän vikaankin, mutta näytti tuo "väärä" polku kuitenkin yhtyvän oikeaankin. Niki otti jatkuvasti hajuja luonnosta ja yhdessä kohtaa lähtikin joko eläimen perään mitä me emme nähneet tai vain sain niin voimakkaan hajun, että nenä maassa painoi kuulematta näkemättä meitä tai komentoja. Vähän hännän pää enään vilkkui kun tajusi kääntyä takaisin. Tämän jälkeen jouduin olla supertarkkana ja aina siinä vaiheessa kun vähänkin näytti, että ottaisi hajun kutsuin luokseni ja palkkasin. Menimme yhteen suuntaan tuommoisen 1h20min ja sama takasiin ja takastullessa Hämeenkyrön lentokentän jälkeen, kun polku menee aivan tien viertä, auto ohitti meidät tiellä ja siinähän Nikin sitten provosoitui ja otti ritolat. Niki lähti kuin ohjus juoksemaan tuon auton perään asfaltille ja toinen auto tuli takana n. 10m ensimmäisestä. Olin jo aivan varma että jää tuon toisen alle mutta onneksi ei, vaan pystyi pitämään vauhtinsa tuossa noiden kahden välissä. Vauhtia oli varmasti yli 40km/h. Tietä näkyi joku toista km. ennen kuin kaartui näkymättömiin ja niin pitkälle kun silmäkantoi, Niki jatkoi hulluna auton jahtaamista. Mitkään huudot, kommenot ei mennyt läpi ja lähdimme juoksemaan perään, jotta näkisimme mihin lähtee kun tie kaartaa( itsellä ei ollut tietoa, haarautuuko sieltä tms.). Tässä vaiheessa olimme jo varmoja, ettemme koiraa enään ainakaan elävänä näe kun n. 10min kuluttua alkoi taas valkoista vilkkua ja Niki juoksi samaa vauhtia nyt tien toista puolta takas. Palkitsin takastulosta ja loppulenkin Niki joutuikin olemaan sitten taluttimessa kiinni. Kaikkiaan lenkki oli vajaan 4h.
Niki ei ole pitkän aikaan jahdannut autoja ja luulinkin että siitä on päästy kokonaan mutta näemmä jotenkin tuo pitkälenkki on se mikä saa Nikillä tuon jahtausvimman heräämään ja kun se lähtee niin on niin täynnä adrenaliinia että aivan sama mitä teen niin ei kuule ei näe. :( :(. Nyt ei voi kuin toivoa, ettei menty tuossa jahtaamisessa taas puolen vuoden työtä taaksepäin ja aleta jatkossa taas aina jahtaamaan autoja.